Hallitus 2022 – Jere Rantalainen & Joonas Schroderus, Tapahtumavastaavat
Elikkäs Rantalaisen Jere morjesta! Pari vuotta sitten valmistunut ja ekaa kertaa remmissä mukana alumnihallituksessa tapahtumien ynnä muun parissa puuhastelemassa. Työkseni olen pääasiassa koodannut menemään webbitoteutusten parissa, mukaan mahtuu myös yleistä ux/ui suunnittelua, projektien koordinointia yms. Lyhyellä työuralla on ehtinyt käymään isossa softatalossa, katsomassa startup pöhinää ja nykyisin vaikutan PK-seudulla mainostoimistossa erinäisten visuaalisten toteutusten parissa, pääasiassa kuitenkin koodailen menemään. Kiltatoiminnassa ja muussakin järjestöhommassa tuli aikanaan pöhistyä oikein tosissaan, ja nyt parin vuoden tauon jälkeen on kiva taas olla mukana järkkäämässä kaikkea kivaa. Muuna aikana harrastan kaikennäköistä, tässä lyhyt lista muutamista aktiviteeteista; neulominen, lukeminen, lautapelit, miniatyyrien maalaus, videopelit, akvaarion kanssa härvääminen jne. Siinäpä tuo, eiköhän tästä saada jo kivempempi vuosi kuin parista edellisestä. Moi! Olen Joonas Schroderus, tuore 2021 vuonna valmistunut tietojohtamisen alumni. Alumnitoimintaan lähdin mukaan muun muassa järjestelemään tapahtumia niin Aftereiden kuin tietojohtamisen opiskelijoille suunnatun Kahvia ja suuntaviivoja merkeissä. Vuoden vaihteessa jätin tutkimushommat yliopistolla ja vaihdoin Sofigatelle Next Generation Performers -ohjelman kautta Junior Advisoriksi. Tehtäviini kuuluu projekteista ja kiinnostuksesta riippuen kaikennäköistä tietojohtamisellakin tuttua työtä tietohallinnon sujuvoittamisen ja liiketoiminnan digitalisoinnin parissa, eli opiskeluaikojen oppeja pääsee viemään käytäntöön hyvin laaja-alaisesti. Aiemmin opiskellessani toimin killan yritystoimarina ja opintovastaavana, sekä myöskin tietojohtamisen opintoneuvojana. Järjestötoiminta on siis jokseenkin tuttua puuhaa ja varsinkin yliopistolta lähdettyäni olen innoissani
Hallitus 2022 – Ville Tyrväinen, Sihteeri & Jussi Pölkki, Rahastonhoitaja
Tyrväisen Ville, toimin tänä(kin) vuonna hallituksessa sihteerinä. Päivät menee IT-konsulttina Mualiman Navalta (Kuopiosta) käsin teknisenä suunnittelijana, eli aika kauas on tultu “käsienheiluttelusta”, mutta ehkä seuraavissa projekteissa pääsee myös tekemään enemmän tietojohtajalle tuttua hommaa. Iltaisin pyöritän omaa yritystä ja etsin edelleen opiskeluaikoina kadonnutta rantakuntoa kuntosalilta. Tältä vuodelta odotan tulevia syksyn vuosijuhlia ja kaikkien tuttujen näkemistä tauon jälkeen. Lisäksi mukava päästä jatkamaan hyvää tekemisen meininkiä, joka saatiin tulille viime vuoden aikana. Nimeni on Jussi Pölkki. Valmistuin tietojohtamisen koulutusohjelmasta vuonna 2005 ja olen toiminut yhdistyksen rahastonhoitajana alusta alkaen. Työuraa on tullut tehtyä ohjelmisto- ja järjestelmäkehityksen parissa Instassa. Nykyiset vastuuni painottuvat tilannetietoisuuteen liittyviin järjestelmiin sekä tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan johtamiseen. Aikoinaan suoritetut opinnot ovat antaneet hyvää yleistä pohjaa tietojärjestelmien kehittämiseen, asiantuntijoiden kanssa työskentelyyn ja liiketoiminnan johtamiseen. Olin aktiivisesti mukana järjestämässä alumnien ensimmäisiä kokoontumisia sekä perustamassa yhdistystä. Parasta yhdistyksen toiminnassa on vanhojen kavereiden kanssa kuulumisten vaihtaminen ja menneiden muistelu sekä uusiin samanhenkisiin ihmisiin tutustuminen.
Hallitus 2022 – Aliisa Saari, Puheenjohtaja
Moikka! Olen Aliisa Saari ja parin vuoden tauon jälkeen tein paluun alumniyhdistyksen hallitukseen. Vuoden 2022 tulen toimimaan yhdistyksen puheenjohtajana. Opiskelujen jälkeen olen juurtunut Helsinkiin, ja arkisin teen täällä projektipäällikön hommia CRM:n parissa Lime Technologiesilla. Myös vapaa-ajalla erilaiset projektit kiinnostavat, opiskelujen jälkeen niitä on löytynyt esimerkiksi Partion parista. Projektien vastapainoksi nautin mielelläni luonnosta. Viime vuoden mielenkiintoiset blogipostaukset ja hyvä meininki veti puoleensa ja innostuin lähtemään takaisin yhdistyksen toimintaan.Minua innostaa, miten voimme kehittää yhdistystä jäsenillemme entistä houkuttelevampaan suuntaan. Tavoitteenamme on tarjota sisältöä ja tapahtumia, jotka ovat jäsenistö mieleen. Toivottavasti syksyllä päästää isolla porukalla juhlimaan alumnien 15 vuotista taivalta!
Aki Koikkalainen – Laajan skaalan johtamista
Aki Koikkalainen on valmistunut vuonna 2007. Pääaineenaan Tietojohtaminen. Sivuaineena hän on lukenut pitkän sivuaineen tuotantotaloudesta ja lyhyen ohjelmistotuotannosta. Asialliset hommat suoritetaan, muuten ollaan kun Ellun kanat Opiskeluaikaansa Aki kuvailee melko tasapainoisena, jossa oli oikeassa suhteessa tiukkaa opiskelua ja opiskeluelämää. Kiinnostavat kurssit saivat ansaitsemansa ajankäytön ja vähemmän kiinnostavat, kuten virkamiesruotsi lähinnä hoidettiin pos alta. -Vänrikki Koskelan sanoin ”Asialliset hommat suoritetaan, muuten ollaan kun Ellun kanat”. Myönnettäköön, että aavistuksen kypsemmällä asenteella olisi noistakin saanut enemmän irti ja ehkä puhuisin nykyään ruotsia” . Tietojohtamisen opinnot tuntuivat Akista ainakin osittain liian abstrakteilta, mutta jälkikäteen tarkasteltuna ne on havaittu hyvin rakennetuiksi ja aidosti työelämään valmistavilta. -Moni asia on työelämässäkin melko abstraktia ja tietojohtamisen opintojen tuomat valmiudet käsitellä abstrakteja asioita sekä tuottaa hyvää kirjallista viestintää ja jalostaa konkreettiaan ovat osoittautuneet kelvollisiksi taidoiksi. Opiskeluajoilta Aki tunnustaa löytyvän hauskoja muistoja paljon. Kuitenkin myös opiskelujen puolelta myös kursseista eräs luento on jäänyt elävästi mieleen ja muistuttanut yliopiston tehtävistä: – luento taisi olla jokin Marjatta Maulan kursseista, joissa ensimmäisellä tunnilla käytiin läpi kurssin materiaalit ja sisältö. Kurssikirjoja oli luokkaa 5 tiiliskiveä + iso kasa case kirjoituksia. Joku kollegoistani protestoi asiaa hieman epäuskoisena ja kysyi, että ”eikös tässä ole aika hemmetisti työtä kurssin opintopisteisiin verrattuna”. Maula nosti katseen rauhallisesti ylös ja
Tohtorikoulutuksen lyhyt oppimäärä
Yliopistossa aloittaa vuosittain yli 350 uutta tieteellisen jatkotutkinnon opiskelijaa. Jatkotutkinnon suorittaminen on päätoimisesti opiskellen tavoitteellisesti neljän vuoden prosessi. Jatko-opintojen suorittamisesta sovitaan etukäteen vastuuohjaajan kanssa. Opiskelija laatii jatko-opinnoistaan opintosuunnitelman. Opinnoissa painopiste on tutkimusalan syväosaamisen ja metodisten taitojen hankinnassa. Kurssien lisäksi tehdään väitöskirja, johon suuriin osa opiskelijan ajasta kuluu. Väitöskirjalla väitöstutkija osoittaa kykynsä kriittiseen ajatteluun ja itsenäiseen tieteelliseen työskentelyyn. Väitöskirja voi olla muodoltaan joko väittelijän yksittäisjulkaisu tai artikkeliväitöskirja, joka koostuu useista julkaisuista. Väitöskirjatutkimus tarkastetaan kahdessa vaiheessa, joista ensimmäinen on esitarkastus ja toinen väitöstilaisuus. Esitarkastuksessa arvioidaan käsikirjoituksen tieteellinen arvo, että tiedekunta voi antaa luvan sen esittämiseksi väitöskirjana. Väitöstilaisuudessa väittelijä (tohtoriksi aikova) puolustaa väitöskirjassaan esittämiään ja tuottamiaan tieteellisiä tuloksia yleensä tilaisuuden vastaväittäjän eli opponentin esittämää kritiikkiä vastaan. Väitöstilaisuus on julkinen tilaisuus. Miksi lähtisin jatko-opiskelijaksi? Tohtoritutkinnon myötä oma ymmärrys alasta syvenee ja tutkimuksessa tehdyt havainnot ja päätelmät auttavat esim. elinkeinoelämän kehittymistä. Tohtoritutkinto on ajokortti tutkimuksen tekemiseen. Jos tähtää esim. akateemiselle uralle, niin se onkin erittäin suositeltavaa. Tohtoriksi väitelleillä on usein paras tietämys omasta substanssialastaan hänen tutkittuaan kyseistä alaa useamman vuoden ajan. Jatko-opiskelijat tuovatkin tuoreita näkymiä alan tiedekentän uudistumismahdollisuuksiin, uuden tiedon tuottamiseen ja yhteiskunnallisesti oleellisten haasteiden ratkaisuun sekä tiedon soveltamiseen eri teollisuuden ja hallinnon aloilla. Itse jatko-opiskelu on ilmaista. Oman ajan uhraaminen on suurin kustannus ja
Veli-Matti Uski – Luova Datatutkija
Veli-Matti Uski on valmistunut vuonna 2018 tietojohtamiselta pääaineenaan tietohallinto ja -järjestelmät. Sivuaineista löytyy niin tietoturvallisuutta, ohjelmistotekniikkaa kuin international minor in industrial management. Tietojohtamisella opetetaan yritysten todellisia ongelmia Opiskeluaikoinaan Veli-Matti oli hätäinen opiskelija, joka oli kiinnostunut vähän kaikesta mitä tietojohtamisella opiskeltiin. – Tykkäsin, niin ohjelmistotekniikasta, teollisuustaloudesta kuin myös matikasta ja fysiikastakin. Vietin todella paljon aikaa kiltahuoneella ja opiskelijatapahtumissa ja ehdin toimia useamman kauden niin Man@gerin, Markan kuin Spinninkin hallituksissa. Veli-Matin mukaan Tietojohtamisella opetetaan oikeita asioita, jotka todella ovat ongelmia yrityksille, kuten organisaation uudistuminen tai tietojärjestelmien ja liiketoiminnan yhteensovittaminen. Hänestä tosin niitä oppeja on vaikea päästä hyödyntämään uransa alkuvaiheessa, tai niiden arvoa ei aina huomaa. – Omasta ystäväpiiristä lähes kaikki ovatkin päätyneet työskentelemään jollain tavoin ohjelmistokehityksen pariin. Vaikuttaakin siltä, että tietojohtamisella opittuja taitoja pääseekin parhaiten hyödyntämään vasta kun alkaa saada liiketoimintavastuuta yrityksessä. Diplomityöpaikka kurssilta Myös Veli-Matti löysi itsensä jo kolmantena vuonna ohjelmistokehittäjänä Eatechilta. Hänen aiemmat kokemuksensa ohjelmistokehityksestä perustuivat Python ja C++ -kurssiin, joten monet asiat opeteltiin töissä. Tämän jälkeen Veli-Matti siirtyi Valmetille tekemään diplomityötä, jonka aiheena oli liiketoimintamallin kehittäminen Valmetin teollisen internetin ratkaisuille. Diplomityöpaikka tuli yliopistolta kurssiyhteistyön kautta. – Muistaakseni jonkin kurssin osana Valmet järjesti kilpailun, jossa joukkueissa piti keksiä uusia tapoja hyödyntää dataa Valmetin liiketoiminnassa. Voitimme tämän kilpailun ja palkintona Valmet
Opiskelijoilta Alumneille: Opiskelua ja kiltatoimintaa muutosten aikana – Laura Karintaus
Hei kaikille! Olen Laura Karintaus, diplomityötään viimeistelevä tamperelainen tietojohtamisen opiskelija (soon to be alumni). Aloitin tietojohtamisen opinnot 2016 ja onhan tämä nyt ollut mitä parhainta aikaa! Kiltatoiminnassa olen ollut mukana vuodesta 2017 aina tähän päivään asti. Tänä aikana olen ehtinyt järjestää yhden Case Fakton, olla mukana strategia- ja yhdenvertaisuusprojekteissa, sekä toimia killan yritysvastaavana, puheenjohtajana sekä hyvinvointivastaavana. Tällä hetkellä olen killan yhdenvertaisuusvastaava. Yliopistoyhteisömme on kokenut omana aktiiviaikanani suuria murroksia monilla eri osa-alueilla. Tampereen yliopistot yhdistyivät vuonna 2019 ja samalla perustettiin uusi yhteinen ylioppilaskunta, jonka osaksi tulivat kaikkien kampusten opiskelijat. Myös ympäröivä yhteiskunta muuttuu jatkuvasti ja esimerkiksi teekkarikulttuuriin on kohdistunut viime vuosina hieman kritiikkiäkin. Muutosten aika on tuonut mukanaan paljon erilaisia haasteita ja uusia tilanteita, mutta toisaalta myös paljon uusia hienoja mahdollisuuksia, yhteistöitä ja tuttavuuksia. Yliopistojen yhdistyminen Yliopistojen yhdistyttyä tietojohtamisen paikkaa yliopiston tiedekunnissa ihmeteltiin moneen otteeseen ja siitä aiheutui paljon hämmennystä, epäilemättä sekä henkilöstölle, että opiskelijoille. Monenlaisia tilanteita ja ratkaisuehdotuksia oli esillä ja välillä oltiin sellaisessakin tilanteessa, jossa tietojohtamisen opiskelijat ja henkilökunta olivat eri tiedekunnissa. Vuoden 2021 syksystä lähtien olemme nyt kuitenkin kaikki osana yliopiston Johtamisen ja talouden tiedekuntaa. Nyt alkaa vaikuttaa siltä, että uuden yliopiston kuviot alkavat pikkuhiljaa vakiintua. Erityisen hieno asia, joka korostui tiedekunta- ja yliopistomurroksen keskellä, oli se, miten
Anssi Koivuniemi – Teknologiamyynti vaatii ihmisiä
Olen Anssi Koivuniemi, valmistunut vuonna 2004. Opinnot koostuvat silloisen Tietojohtamisen pääaineen ja Tuotantotalouden strategian väliltä. Aloitin opintoni ensimmäisten Tietojohtamisen opiskelijoiden joukossa vuonna 1999. Elettiin IT-huumaa ja Nokia oli vielä monen opiskelijan unelmatyönantaja. Tietojohtamisen ensimmäiset vuosikurssit keskittyivät knowledge managementtiin ja ihmisten osaamiseen sekä kehittymiseen enemmän kuin raakaan dataan. Osaamisen hallintaan tukea tietojohtamisesta Kiinnostus ihmisiin ohjasi sekä opiskelujeni että urani ensimmäisiä askeleita, ja opinnoista menikin kaksi ensimmäistä vuotta enemmän juhliessa kuin luennolla. Niiltä ajoilta on paljon hyviä kontakteja ja hauskoja muistoja, osa toki sensuroitavia =D. Yksi elämän kannalta merkittävimpiä asioita oli tutustuminen tulevaan vaimooni toisen vuosikurssin kevään Hupelluksella Åressa. Työuralle lähdin myös mielenkiintoiset haasteet ja ihmiset, ei yritys, edellä. Päädyin kesätöihin YIT:lle digitalisaatiohankkeeseen, jossa kehitettiin aikaan nähden liiankin moderneja työkaluja rakennusprojektien johtamiseen. YIT:lle tein työsuhteessa myöhemmin myös diplomityöni osaamisen hallinnasta ja hiljaisen tiedon siirtymisestä projektiliiketoiminnassa. Ei lainkaan vanhentuneita aiheita nykypäivänäkään! Kun katson omaa uraani taaksepäin, on yhteisinä tekijöinä ollut jo mainitut mielenkiintoiset ihmiset ja haasteet, mutta lisäksi teknologian hyödyntäminen liiketoiminnan edistäjänä. Tietojohtaminen on tuonut erityisesti pehmeän puolen huomioimisen, ihmisten osaamisen ja muutosjohtamisen kiinteäksi osaksi töitäni, ja olen voinut toimia inhimillisenä linkkinä asiakkaan ja teknologian välissä. Käytännössä koko urani valmistumisen jälkeen olen tehnyt töitä tietojärjestelmien kanssa, niin asiakkaan, järjestelmätoimittajan kuin konsulttiyhtiöidenkin palveluksessa. Ihmisten
Kaisa Niiranen – Konsultoinnin konkari
Tijoalumni Kaisa Niiranen valmistui vuonna 2010. Kaisan reitti tijolle ei ollut aivan suoraviivainen. Alun perin haussa oli lääkis, mutta opiskelupaikaksi valikoitu 2004 tietotekniikkaa helpon paperivalinnan ansiosta. – Ekan vuoden aikana mietin et hei täällä ttyllähän on ihan hauska meininki, et mitäs sitä täällä voisi opiskella. Sitä kautta löysin tijon. Lopulta Kaisa aloitti tijolla 2005 pääaineenaan logistiikka. Tijolle siirtyessään Kaisa oli aktiivinen, sillä hervanta ja teekkarimeiniki inspiroi. 2006 vuoden hallitusvuosi oli ihan parasta. Kandivaiheessa opiskelu ei ollut ihan ykkösprioriteetti, mutta maisterivaiheessa tahti vähän kiristyi lopulta oivalliseen tutkinnon suoritukseen. – Oivallisen tutkinnon tavoite maisterivaiheessa onnistui kun vähän kikkailtiin omalla raksan sivuainekokonaisuudella. Onneksi kandivaihetta ei tähän huomioitu. Lentoemännästä prosessiteollisuuden konsultiksi Kaisa työskenteli opiskeluaikoina kesät Finnairilla lentoemäntänä. Tätä kautta syntyi kiinnostus lentoliikenteeseen. Alkuun myös ura lentoliikenteen parissa pyöri ajatuksissa. – Tavoite oli olla Finnairin lentävä toimitusjohtaja, että pysyisin myös toimitusjohtajana corebisneksessä kiinni. Ihan sinne ei nyt olla ainakaan vielä päädytty. Finnairin lisäksi Kaisa on tehnyt muutamia harjoitteluja teollisuudessa, joista on jäänyt hyvä fiilis. Hän kuitenkin kaipasi nopeatempoisempaa ympäristöä, joten konsultointi alkoi kiinnostamaan valmistumisen kynnyksellä. – Muistan elävästi saunan, jossa pelattiin hervantapeliä. Siellä taisi olla sponssina Accenture, joka tarjosi tyyliin jotain juomia ja tarroja siellä. Nauroin muutamaa vuotta myöhemmin, kun päädyin Accenturelle töihin useaksi vuodeksi,
Teemu Joensuu – Yrittäjäksi sattumalta?
Tijoalumni Teemu Joensuu valmistui vuonna 2010. Pääaineenaan hän luki tiedonhallintaa, sivuaineina tietotekniikka ja saksan kieli. Opiskeluaikana Teemu osallistui aktiivisesti tapahtumiin ja kiltatoimintaan sekä vietti fuksivuoden kahdesti armeijan keskeytettyä ensimmäisen. Tällä hetkellä Teemu toimii yrittäjänä Zoneatlas -nimisessä yrityksessä, joka kehittää tuotteita erilaisten interaktiivisten karttojen ja paikkatietoon pohjautuvien palveluiden tuotantoon. – Pyrin itsekin kehittymään jatkuvasti, ja viimeisimmät opintoni ovat liittyneet hallitustyön kehittämisen lisäksi koneoppimiseen. Koska olemme hieman start-upanneet firmaamme ja tavoitteemme on luoda skaalautuvaa liiketoimintaa, haluan kehittyä edelleen kasvun rakentamisen, strategian ja tuotepäätösten validoinnin saralla. Yrittäjäksi Teemu päätyi sattumien kautta jo lukioaikoina. Vaikka hän tekikin opintojen ajan yrittäjänä töitä erilaisten verkkopalveluprojektien parissa, oli siirtyminen oravanpyörään lähellä diplomityön myötä. – Sain diplomityöpaikkani opintojen loppupuolella alumnitapahtumissa asiasta huutelemalla. Pääsinkin pörssiyhtiöön piirtelemään prosessikaavioita johtajien kanssa, sillä työssäni suunnittelin prosesseista viestimistä sähköisiä välineitä hyödyntäen. Diplomityö oli hilkulla nielaista minut perinteisempään oravanpyörään, mutta työnteko oman yrityksen kautta kiehtoi lopulta enemmän. Yrittäjämäinen innovatiivisuus näkyy myös Teemun opiskeluaikojen muistelussa. Erityisesti uskottavia myynti ja tuotteistustarinoita vaativa Jäynääminen ja niistä syntyneet ystävyydet ovat jäänet hänellä lämpimästi mieleen: – Kun yleistä jäynäkilpailua aikoinaan heräteltiin uudestaan henkiin, osallistuimme killan porukalla niihin aktiivisesti. Pääpaino oli hauskanpidossa, ja jäyniä tehtiin mm. TAMKin hisseissä, PimpMyDymo-verkkopalvelussa, Ratinan rantaan rakennetussa diskosavulla täytetyssä tupakkakoppikyhäelmässä ja Lahtelaisessa katusuihkulähteessä kaupan silakoita