Anssi Koivuniemi – Teknologiamyynti vaatii ihmisiä

Olen Anssi Koivuniemi, valmistunut vuonna 2004. Opinnot koostuvat silloisen Tietojohtamisen pääaineen ja Tuotantotalouden strategian väliltä. 

Aloitin opintoni ensimmäisten Tietojohtamisen opiskelijoiden joukossa vuonna 1999. Elettiin IT-huumaa ja Nokia oli vielä monen opiskelijan unelmatyönantaja. Tietojohtamisen ensimmäiset vuosikurssit keskittyivät knowledge managementtiin ja ihmisten osaamiseen sekä kehittymiseen enemmän kuin raakaan dataan. 

Osaamisen hallintaan tukea tietojohtamisesta

Kiinnostus ihmisiin ohjasi sekä opiskelujeni että urani ensimmäisiä askeleita, ja opinnoista menikin kaksi ensimmäistä vuotta enemmän juhliessa kuin luennolla. Niiltä ajoilta on paljon hyviä kontakteja ja hauskoja muistoja, osa toki sensuroitavia =D. Yksi elämän kannalta merkittävimpiä asioita oli tutustuminen tulevaan vaimooni toisen vuosikurssin kevään Hupelluksella Åressa.

Työuralle lähdin myös mielenkiintoiset haasteet ja ihmiset, ei yritys, edellä. Päädyin kesätöihin YIT:lle digitalisaatiohankkeeseen, jossa kehitettiin aikaan nähden liiankin moderneja työkaluja rakennusprojektien johtamiseen. YIT:lle tein työsuhteessa myöhemmin myös diplomityöni osaamisen hallinnasta ja hiljaisen tiedon siirtymisestä projektiliiketoiminnassa. Ei lainkaan vanhentuneita aiheita nykypäivänäkään!

Kun katson omaa uraani taaksepäin, on yhteisinä tekijöinä ollut jo mainitut mielenkiintoiset ihmiset ja haasteet, mutta lisäksi teknologian hyödyntäminen liiketoiminnan edistäjänä. Tietojohtaminen on tuonut erityisesti pehmeän puolen huomioimisen, ihmisten osaamisen ja muutosjohtamisen kiinteäksi osaksi töitäni, ja olen voinut toimia inhimillisenä linkkinä asiakkaan ja teknologian välissä. Käytännössä koko urani valmistumisen jälkeen olen tehnyt töitä tietojärjestelmien kanssa, niin asiakkaan, järjestelmätoimittajan kuin konsulttiyhtiöidenkin palveluksessa. Ihmisten roolin huomioiminen ja herkkyys organisaation inhimillisen puolen kanssa on ollut keskeistä, on sitten toimitettu ERP-järjestelmiä tai myyty komplekseja räätälöityjä järjestelmiä. Samat tietojohtamisen näkökulmat toistuivat rakentaessani ja johtaessani konsultointiliiketoimintoja.

Teknologiakonsultointiliiketoimintojen menestyminen on kokemukseni mukaan tullut rohkeudesta kokeilla uutta teknologiaa yhdistettynä sopivilla osaajilla ja kovalla myyntityöllä. Ihmiset, heidän osaamisensa ja kokemuksensa ratkaisevat.

Myynti tarvitsee ihmismyönteisyyttä

Nykyisin työskentelen Oraclella vastaten ERP-järjestelmien myynnistä suurasiakkaissa. Koska autamme yrityksiä digitaalisessa muutoksessa, tarvitaan vankkaa osaamista liiketoiminnasta ja muutosjohtamisesta. Liian usein teknologiamyyntihankkeissa myydään teknologiaa eikä huomioida ihmistä kokonaisuudessa. Lopputuloksena projekti ajautuu sivuraiteelle, eikä hahmoteta kokonaisuutta sisältäen teknologian lisäksi liiketoiminta, loppuasiakkaat, henkilöstö, sekä muut sidosryhmät, joita muutos koskettaa. Vaikka kokonaisuuden hahmottaminen kuulostaa itsestäänselvyydeltä, tähän syntiin kompastuvat niin myyjät kuin ostajatkin. Tässä on oma vahvuuteni; ihmismyönteisyys, laajojen kokonaisuuksien hallinta ja ratkaisujen rakentaminen kattamaan kokonaisuus. Siksi olenkin aina päätynyt isojen ja haastavien kauppojen pariin, ja niissä erinomaisesti onnistunut. Teemoina nämä ovat varsin lähellä niitä teemoja, joita aikanaan opiskelin.

Oppia ikä kaikki – Parhaat oivallukset

Verkostoituminen

– Suosittelen opiskelijoille (ja miksei jo valmistuneillekin) riittävää juhlimista ja verkostoitumista, laaja-alaista opiskelua ja poikkitieteellisyyttä.

Mukavuusalueen ulkopuolelle

– Tämän lisäksi oma neuvoni on, että menkää rohkeasti erilasiin hankkeisiin ja haasteisiin. Pois mukavuusalueelta, oppimaan uuttaa toisilta. Mahtavia projekteja ja haasteita löytyy yrityksistä, joista niitä ei aina uskoisi löytyvän. Jos tiimi on hyvä, on myös lopputulos yleensä hyvä.

Sparrailua Anssin kanssa?

Autan mieluusti myynnin ja teknologian kysymysten kanssa, oli se sitten teknologia- tai palvelumyyntiä. Ota Linkkarissa yhteyttä ja pohditaan mitä myyntityö sinulle voisi tarjota.! Linkki profiiliin.

Uratarinoiden tijoalumneille tarjotaan mahdollisuus antaa yhteystietonsa sparrailua varten. 
Sparrauksen tarjoaminen on vapaa-ehtoista uratarinoiden alumneille.

Comments are closed.